sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kuvakooste

Seinät on melkein kaikkialla levytetty, sisäseinien maalit tulee ensi viikon lopulla ja katon mdf-paneelit tulee seuraavalla viikolla. Etuoven säleikkö ja portaat oli paikallaan ja ullakkoluukku toisella puolella taloa myös tehty. Noin 5 viikon päästä arviolta rakennusporukka alkaa tekemään laminaattilattioita. Sitä ennen kosteudenpoistaja jauhaa ja lämmitin oli saunassa pöhisemässä. Pari ikkunaa talon päädyissä oli auki ilmeisesti juurikin kosteutta poistamaan ja tuomaan korvausilmaa. Ennen lattioiden tekoa myös porataan betonilattiaan pari reikää ja kosteus mitataan.

Lastenhuone

Vanhempien huone

Vierashuone

Eteisen wc

 Eteisestä keittiöön ja olohuoneeseen

Olohuone

Keittiö

Kodinhoitohuone

 
Pesuhuone

Sauna

Yritystila

Etuovi

torstai 23. helmikuuta 2012

Ulkolaudat paikallaan

Ulkolaudat on nyt paikallaan ja hyvältä näyttää. :) 

Sen sijaan ilmastointiasentaja oli välikatossa pomppinut vähän liikaa ja nyt on villat jostain kohtaa huonosti ja sisäpuolen katon tukilaudat osittain irti kun oli ilmeisesti seissyt niidenkin päällä, vaikkei niiden ole tarkoitus kestää niin paljon painoa. Onneksi rakennusporukka oli tarkkana ja korjaavat nuo ja osan vaihtavat uusiin, jotta talo on sitten varmasti tiivis.



keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ilmastointiputkea ja laudoitusta, vko 8

Asentaja oli laittamassa ilmastointiputkea välikattoon ja rakennusporukka teki ulkoverhousta. Pulpetin laudoitus on nyt valmis ja takapihan laudoituksen meinaavat nyt myös tehdä loppuun.


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hallilämmitin myynnissä - talvirakentajat hoi!

Meillä olisi tällainen polttoöljy/diesel käyttöinen IKH 10 kW hallilämmitin ylimääräisenä:

Kuva ja lisätietoa täältä:

OVH noin 469 €.

Jos tällaiselle olisi tarvetta, niin ota yhteyttä janika@netti.fi ja tarjoa tai sitten mietitään hintaa yhdessä! Lämmitin on reilun vuoden vanha ja täysin toimiva. Hyvin lämmitti meidän raksalla. :) Vihdistä voi hakea tai voidaan tuoda lähialueelle/pääkaupunkiseudulle. Ja toki matkahuoltokin kulkee.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Katto pään päällä

Ja vihdoin, meillä on peltikatto pään päällä! Monta viikkoa siinä kesti, mutta nyt se on siinä. :) Eilen oli Ruukin asentajat paikalla ja yhden päivän aikana saivatkin koko katon paikalleen. Katolle on myös tehty läpiviennit mm. ilmastoinnille ja radonputkelle.


Takapihan ulkolaudoitus näyttää tältä:



Villat on nostettu sisään viikonlopuksi, joten ensi viikolla on edessä sisäseinien villoittamista:


Terawatt on laitellut pistorasioita paikalleen ja vetänyt sähköjohtoja ympäri taloa:



Pesutilojen seiniin on harkkojen päälle laitettu laastia:

 

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Katon putsausta ja lattialämmitys päällä

Katolta putsattiin tiistaina iltapäivällä lumet ja tänään rakentajat saivat putsata katon uudestaan kun lunta tuli sen verran paljon. Ruukin peltikaton asentajat kävivät pyörähtämässä ja katolle piti lisätä lautaa (kattoruoteita) lisää, jotta peltikaton ruuvit sattuvat paremmin kiinni. Sen rakennusporukka teki tänään ja lopuksi suojasivat pressuilla katon, jottei huomenna tarvitse taas aloittaa aamua lumitöillä. Peltikaton asentajat tulevat huomenna.

Terawatin miehet kytkivät talon sähköt ja laittoivat lattialämmityksen päälle.


Johtotehtävissä

Terawatt laittelee sähköjohtoja ympäri taloa. Hauskannäköistä kun joka puolella riippuu ja roikkuu johdonpätkiä. :) Eteiseen on laitettu sähkökaappi/ryhmäkeskus kiinni.




maanantai 13. helmikuuta 2012

Muurauksesta tarkempia kuvia

Nopeasti etenee päivässä muuraustyöt. :) Saunasta on lisäksi kaksi seinää muurattu puukiukaan takia, koska normaalisti Kastellin saunoissa olisi sähkökiuas ja puuseinät.





Pesutilojen muurausta ja ulkoverhousta, vko 7

Muurari oli jo näin aamutuimaan jatkanut pesutilojen muurausta ja hyvältä näyttää. Kastellilta saatiin viestiä, että huomenna alkaa katolta lumien poisto ja kattoruoteiden puhdistus ja alkuviikosta tulee katon asentajat.



Ulkoverhoustakin alettiin aamulla jatkaa ja ikkunalaudat on nyt kaikissa ikkunoissa paikallaan.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kuvakooste ja tarkempi esittely

TALO ULKOA

Ulkopuolelta talosta puuttuu enää peltikatto, takapihan puolelta ulkoverhous ja ikkunalaudat sekä tuon pulpettikaton välistä verhous. Ulkoportaat on tehty, mutta ei asennettu ja terassin laudat on kuivumassa sisällä.



ETEINEN

Eteiseen tulee kiinteä avokaappi Puustellilta.


ETEINEN, TUULIKAAPPI, WC

Tuulikaappiin tulee väliovi ja lattialaatat. WC on kiva kulmavessa ja siellä on pikku ikkuna.
 

MAKUUHUONE 1, LASTENHUONE

Lastenhuoneeseen tulee Puustellin kiinteät vaatekaapit tuohon koloon.


 

MAKUUHUONE 2, VANHEMPIEN MAKUUHUONE

Meidän makuuhuoneessa on lisäksi vaatehuone.
 


MAKUUHUONE 3, VIERAS-/LASTENHUONE

MAKUUHUONE 4 - YRITYSTILAT

Yritykseni tiloihin halusin oman sisäänkäynnin. Tila on ihanan valoisa, kun ikkunoita on niin paljon.




OLOHUONE

Olohuoneeseen tulee Uuniseppien Ankkuri -takka. Olohuoneessa on myös ulko-ovi ja isot ikkunat.
 

KEITTIÖ

Keittiön vasempaan reunaan tulee kaappitilaa ja jääkaappi sekä pakastin. Oikealle tulee astianpesukone, keittiönkaapit ja liesi. Keittiöstä mennään kodinhoitohuoneeseen.
 


KODINHOITOHUONE, PESUHUONE, SAUNA

Muuratut pesutilat ovat todella hyvä juttu Kastellin taloissa. Oikealle tulee wc ja suihku ja siinä on takana pikku ikkuna. Vasemmalle tulee saunanlauteet ja puukiuas. Kodinhoitohuoneesta pääsee myös ulos ja siellä on ikkuna. Kodinhoitohuoneeseen tulee kiinteitä Puustellin kaappeja ja pitkä pöytätaso sekä lämminvesivaraaja, koneellinen ilmanvaihtolaite lämmön talteenotolla ja vesimittari. Siellä on myös pyykinpesukonetornille varaus.
 


VÄLIKATTO